väärä harrastus(?)

Mun on nyt ihan pakko kirjoittaa tuosta otsikon aiheesta, sillä se on pyörinyt mun päässä niin kauan. Tosiaan oon alkanut miettimään että onko ratsastus mulle väärä harrastus. Oon kesällä harrastanut ratsastusta 9 vuotta. Oon tosi onnellinen että sain aloittaa ratsastuksen ja että vielä nykyäänkin harrastan sitä. Ratsastus ja talleilu muutenkin on ollu tosi iso osa mun elämää ja en ikinä vaihtais niitä yheksää vuotta minkään muun harrastuksen pariin, mutta miksi ratsastus olis mulle sitte väärä harrastus...

Muistan kuinka oon joskus ajatellut että musta tulee vielä tosi hyvä ratsastaja ja alan kisaamaan ja kaikkea. Nyt tiedän että mulla ei todellakaan oo mahdollisuutta siihen. Ensinnäkin yksi iiiiiiso este on raha. Mulla ei yksinkertasesti oo rahaa, joka tarkoittaa myös sitä että joudun tämän kauden jälkeen lopettamaan Husössä ainaki 99% varmuudella. En myöskään usko että ennen vakituista työpaikkaa pystyn hankkimaan esim. vuokraponia. Ärsyttää ettei mulla oo mahdollisuutta oikeasti pärjätä tässä lajissa oikeastaan millään tavalla. On hankalaa kun kukaan muu ei perheestä oo myöskään millään tavalla kiinnostunut tai harrastanut hevosia. Sitten tuntuu että oon junnannu paikoillani liian pitkään ja se kerran viikossa ratsastelu ei oikein oo mun juttu, vaikka oikeestaan koko mun ratsastushistorian aikana oon ratsastanut yhtä kautta lukuun ottamatta aina kerran viikossa.

Ehkä "väärä" harrastus on huono ilmaisu, mutta siltä ratsastus tuntuu tällä hetkellä. On vaan jotenkin karua kun muut ostelee omia hevosia tai etenee ratsastuskoulussa ja että niillä on oikeesti mahdollisuudet siihen kaikkeen mistä ite voin vaan unelmoida. Joskus ratsastus oli mulle elämäntapa, ajattelin että mulla on mahdollisuudet tulla hyväksi ratsastajaksi, voin näyttää että osaan, mutta nykyään se menee enemmän vain harrastuksena; käyn ratsastamassa kerran viikossa, hoitamassa 1-3 krt viikossa. Ehkä tän takia mun asenne on myös muuttunut siihen suuntaan että jos menee huonosti niin ihan sama, kun ennen olin itkun partaalla ja odotin itseltäni vaan enemmän.

Ymmärtäköön ketä ymmärtää, mutta tää vaan vaivaa mun päätä niin paljon...