keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

heppajuttuja (super baloo!)

Ajattelin tällä kertaa tehdä kunnon postauksen eilisen tunnin ratsasteluista. Hoitopäivä oli myös eilen, mutta siitä ei ole mitään erityistä kerrottavaa joten tuntiin siis:

Mentiin eilen kavaletteja ja menin Baloolla. Mentiin melkeen koko tunti ilman jalustimia. Alkuverkattiin normisti ja sai tulla puomeja jotka oli pitkällä sivulla ja ympyrällä. B tuntu ihan kivalta. Puomeille tultiin tosin vaan muutaman kerran hyvin, muuten mentiin ne vähän säheltäen. Laukassa B oli aika kivasti kuulolla. Alettiin tulla yksinkertasta tehtävää eli jumppista jossa oli muutama puomi nostettu estetolppiin, vain toiselta puolelta siis. En muista tultiinko heti ilman jalustimia, mutta oletetaan että mentiin. Tultiin siis jatkuvasti vaan uudestaan ja uudestaan sitä jumppista ravissa ja myöhemmin laukassa. B vähän kuumu ja hyppeli omia loikkia, mutta loppua kohden parani tositosi paljon! Tuntu tosi hyvältä ku se oli oikeesti hallinnassa koko jumppiksen. Okei vähän kuitenkin sen jumppiksen jälkeen B kuumu, mutta tehtävä suoritettiin kuitenkin. Tultiin myös tehtävää jossa ympyrällä oli puomi-kavaletti-puomi(jalustimilla). Ekalla kerralla tultiin ihan hyvin, mutta ulkopohje ei ollu kauheen hyvin kiinni ni tultiin vähän kavaletin jälkeiselle puomille liian ulkoreunaan. Seuraavalle kerralle sain korjattua ja B oli ihan super! Loppuverkat eteen alas ja sitten puomien ja tolppien korjaus pois. Äää, Baloo oli tosi hyvä varsinkin just lopussa ja oli kyl paljon parempi ku sillon ku menin sillä esteitä. Ois kyllä tosi kiva päästä ens tunnilla hyppäämään Baloolla, mutta katotaan nyt. Tuli muuten ihanat mustelmat sisäreisiin tosta ilman jalustimia menosta. Nyt kuvasia ©Eerika! Ja kaikki kuvat on sitten alkuverkasta :)











kaks urpåå

6 kommenttia:

  1. siniiiiiii! miks meet noin hyvin Baloolla? :oo ootte söpöjä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reneee sä meet sil ihan sairaan hyvin!! mut kiitoos =))

      Poista
  2. oot nii pikkusen näköne baloon seläs :D mut hienot ja kiva postaus(:(:

    VastaaPoista
  3. Sulla on tosi kiva blogi! tykkään :)

    www.whoami-life.blogspot.fi -> liity ihmeessä lukijaksi jos tykkäät!

    VastaaPoista